perjantai 28. helmikuuta 2014

Ei voinut vastustaa

Eilen käytiin Helmiinan kanssa kahdestaan kirpparilla ja pikkuisen muitakin kauppoja Jyväskylässä. Aika pettymys oli kirpparikierros tälläkertaa. Muutama kiva t-paita Helmiinalle, yksi peli ja tuo kannu&lautanen joka oli pakko ostaa.

Tämä setti oli tosi hyvässä kunnossa ja kivan kesäiset :) Vähän jäi yksi asia harmittamaan mitä en sitten ostanut. Olen haeskellut sellaista vanhaa vaakaa. Eilinen vaaka oli sininen mikä ei iskenyt sillä hetkellä... 

ja tukka asiaa vielä. Mullon tapana pitää yleensä aina tuo etutukka tossa otsalla. Hokasin että sitähän vois välillä pitää toisinkin.


 Tälläinen hapsotus :D pitäis tutustua enempikin erilaisiin kampauksiin mitä vois arkenakin väsätä niin jos olis sitä aikaa sellaiselle.

Oikein ihanaa viikonloppua!!!!

torstai 27. helmikuuta 2014

touhuja&Lidlin tuotteita

Aamusta Helmiinan teki niin paljon mieli kääretorttua ettei mulle jätetty muuta vaihtoehtoa kun tehdä sellainen. Onhan ne helppoja ja nopeita tehdäkkin. Mulla on ollut jo vuosia  käytössä se resepti johon tulee yhtäpaljon kaikkia aineita paitsi nykyään laitan sokeria vähän vähemmän ettei tule liian äklöä. Itsekin nautiskelin pienen palan kun tein pelkästään perunajauhoihin. Olen huomannut gluteenittomalla ruokavaliolla olevan suuri vaikutus olotilaan.




Mokoma äiti kun meni kieltämään lasta ettei kermavaahtoja saa heitellä joka paikkaan. Sehän on kamalaa pienen mielestä kun kielletään. No onneksi ilme muuttuu nopeasti taas hymynaamaksi.

Tälläisiä kuivattuja omppuja löysin Lidlin valikoimasta. Hyviä on :) hinta jotain 1.99€

Tämä on ihan lempparipussi jota pitää olla kaapissa mielellään aina. Lidlistä löytyy tämäkin. Hinta muistaakseni 1.79€ 

Täällä lomailut jatkuu. Vanhin lapsi jäi Himoksen laskettelureissulta serkkujen luo. Kaksi muuta lomalaista on ollut mahataudissa ja nyt jännätään tuleeko pienimpiin. No huomenissa pääsevät koululaiset vielä mummulaan :)
Mukavaa päivän jatkoa ihanille lukijoille <3

maanantai 24. helmikuuta 2014

Aikaansaannos ja pitsipaita

No nyt on saatu "tappelu" villasukat valmiiksi. Ekan sukan kanssa jouduin välillä purkamaan kun unohdin että kantapää tehdään kaksinkertaisena....sitten kun lapset väitteli keskenään niin kummasti minulta putos silmukoita puikolta :D Sanoinkin lapsille että jos te tappelette niin sukat ei valmistu koskaan. Toinen sukka onnistui jo paremmin. Kiitos kaikille vinkeistä, netistä otin ohjeita ja sisko auttoi pahimmassa pulmassa.

Siitä se villasukka-ura urkenee. Uudet on aloitettava het perään.



Tälläinen hauska pitsisysteemi paita&toppi...eikä oo vaikea varmaan arvata mistä tilattu ;D

Täällä lapset ja isäntä on ansaitulla talvilomalla. Touhua riittää kun on kavereita kylässä ja vuoroin itse menevät yökylään. Eilen isäntä kävi katsomassa Veikan ja Taavin kanssa Lego-elokuvan. Hih mä en ole koskaan käynyt elokuvissa :D moni hämmästelee tätä mutta ei ole vaan tullut lähdettyä.
 Tänään meillä on 8-vuotis hääpäivä. Saas nähdä muistaako rakas tätä. Taidampa leipoa hänelle jotain herkkua sen kunniaksi. 

Hyvää tiistaita kaikille!!!

lauantai 22. helmikuuta 2014

Takkeja eBaysta

Kevät on kohta käsillä ja sen innoittamana selailin takkivalikoimaa eBaysta mitä laittaisin tilaukseen. Näiden takkien hinnat ovat sopivia juuri kotiäidin kukkarolle mikä yleensä ammottaa tyhjyyttään ;D Kuvissa näyttävät kivoilta mutta se todellisuus on arvoitus??


Tämä 15 euron paikkeilla oleva takki miellyttäis eniten :)
Tästä ja tästäkin pääsee katsomaan tätä takkia.

Tälläinen lähtis alta 10 egen. Saattais olla minun lyhyelle vartalolle liian pitkä.
Tästä tämä takki.

Tämän joutunee laittamaan tilaukseen on niin houkuttavan näköinen. (7€ hintaluokkaa)

Helmaa sais olla juuri näin. Tästä pääset katsomaan näitä :)

Tästä ja tästä tähän takkiin.
Samaa tyyliä kuin edellisissäkin. Pitkä malli ja huppu miellyttää.
Tälläisiä mietteitä tällä kertaa. Lasten tarpeet menevät näidenkin takkihankintojen edelle eli näytönohjain vanhimmalle pojalle tilataan myöskin eBaystä ihan ensimmäisenä.

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!!!

perjantai 21. helmikuuta 2014

Karkkimörkö hidastaa tahtia

Tämä vuosi alkoi minun kohdallani elämäntaparemontilla ja se todella kannatti. Olotilassa on tapahtunut hyviä muutoksia ja painoa on saatu alaspäin sen minkä pistin tavoitteeksi. Aikaa siihen meni pidemmän aikaa kuin kuvittelin koska tuo mokoma karkkimörkö hyökkäsi kimppuuni hidastaen tahtia. Viisi ensimmäistä viikkoa sujui helposti kunnes tuli ensimmäiset repsahdukset. Tämän karkkitaiston hävisin ja sain tuntea sen kyllä olossanikin. Olo tuli hyvin huonoksi ja maha erittäin kipeäksi....ja mitä tapahtui viikon päästä.. sama repsahdus kera huonojen seuraamusten. Kumma pää kun ei ymmärrä olla ilman tätä huonoa herkkua. Onneksi nyt on palattu ruotuun ja siitähän on vain hyvät seuraukset :)


paino -5kg
rinnanym. -7cm
maha -6,5cm
lantio -5cm
aikaa meni 7 viikkoa. 
Tästä jatkuu terveellinen elämäntapa jos paino tippuu vielä niin saa tippua mutta ei ole välttämätöntä. Minulle vaikeinta onkin ollut se painonhallinta että saan pidettyä samassa. Erityiskiitos tässä elämäntaparemontissa kuuluu ehdottomasti Tahdonvoiman Petralle hänen mahtava blogi on antanut tietoa,reseptejä ja kannustusta terveelliseen elämäntapaan. Ja kentältä saadut hyvät neuvot :) Tämä ihmenainen saa zumbassakin puristettua kaikki mehut kropasta hurjalla tsemppauksella.  Ja kauniit kiitokset kaikille jotka ovat minua tsempanneet <3


Loppuun vielä kuva kivoista leggareista. Kun mieheni opetti minut tilaamaan eBaysta niin sille tielle jäin :) Kummankin kuvan housut tilattu sieltä.

Tänään on jännä peli :) Ihan pakko katsoa.
Hyvää viikonloppua!!!!

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Oma bloggauspaikka-haaste

Sain ihanalta Tiina Eliisalta haasteen jossa esitellään oma bloggauspaikka. Minulla tämä paikka vaihtelee keittiönpöydästä sohvalle ja välillä vaakatasoon sängylle kun nukutan pienimmäistä päikkäreille.


Tämä keittiön pöytä on numero ykkönen jossa teen eniten päivityksiä.


Toisena paikkana on olkkarin sohva. Tämä postaus tulee nyt sohvalta koska seuraan samalla kisoja :) 


Täällä välillä päivitellään blogia kun Peetu alkaa päikkäreille. Mukava hiljainen hetki olla koneella ja poitsukin nukahtaa hyvin vieressä. Kiitos Tiina Eliisalle kivasta haasteesta <3
No niin nyt alkoi suomi-venäjä ottelu :) Hyvää keskiviikkoa kaikille!!!

maanantai 17. helmikuuta 2014

mietteitä


Selatessa vanhoja kuvia tuli sellainen olo että olispa pian kesä :) Silloin minä nautin niin tästä meidän paikasta. En kaipaa lähteä kesäisin minnekkään. Mihinkä sitä järven rannalta haluisikaan. 


Voih tästäkin kuvasta on kohta kaksi vuotta ja meidän Mesekoirasta on tullut hyvä mehtäkoira.


Viime kesänä oltiin täällä päivittäin :)


Jäätelökesä :) eikä kiirusta mihinkään.


Meillä lapset otetaan mukaan luontoon. Varsinkin mustikka-aikaan tykkäävät lähteä mukaan :)
Tämmöisiä ajatuksia tulvahti aamulla mieleen. Kevättä kohden mennään vauhdilla :)

Hyvää tiistaita jokaiselle!!!




sunnuntai 16. helmikuuta 2014

toppaliiviä ja prinsessaa

Jokunen aika sitten tilasin NetAnttilasta itselleni toppaliivin. Harvemmin tuolta kaupasta itselleni vaatteita löydän mutta tämä liivi oli oikein hyvän mallinen. Liivissä on myös huppu joita käytän usein. En oo niin pipo tyyppiä kun mun pää on jotenkin oudonmallinen ettei siihen oikein sovi pipo :D Ne joko nousee että saa olla nykimässä alas tai sitten ne on silmillä...taikka mullon väärän mallisia pipoja.



Nyt on hyvä aika ruveta käyttämään tota liiviä kun ei pakkasetkaan pauku enää. Mä en vaa aina tiedä mitä ton liivin alle pukisi. Ideoita saa laittaa kun oma pää ei niitä tunnu tuottavan. 



Muutaman kerran viikossa neiti haluaa leikkiä rinsessaa :) no toki silloin puetaan mekkoja päälle ja kaunistellaan niin kuin Helmiina sanoo. 

Mukavaa sunnuntaita !!! 
Jännä peli-ilta tiedossa ;)

torstai 13. helmikuuta 2014

Hyvää ystävänpäivää


Tahdon toivottaa kaikille oikein ihanaa ystävänpäivää!!!

Hymyjä päiväänne, ne palaavat useimmiten takaisin :)

Kaikenlaista kivaa

Tämä viikko on ollut jotenkin mitään saamaton. Päivät ovat vaan menneet vauhdilla enkä ole saanut järjestystä mihinkään. Kaikki paikat huutavat siivousta mutta kun on ne kisat, villasukan kutomista, lapsien kuskailua ja muuta tärkeämpää. Hih sain mä jotain aikaiseksi...hemmotella itseäni.






Ensimmäistä kertaa laitoin tälläiset kynnet. Meinas hiukan ottaa koville näiden teko ja toisen käden kynnet ei oikein onnistunut... Homma vaatii harjoittelua lisää. Kaikkea sitä pittääkin kokeilla kun ikää tulee lisää.


Ihmettelin tänään kun pikku-ukko oli niin hiljakseen ja tyytyväinen, vähän ajan päästä toinen juoksee innoissaan näyttämään kuinka hienoja tarroja oli liimaillu. Jäbä vähän duunas :D


Ja tämän päivän suurin yllätys tuli postia hakiessa <3 Nyt jos voisin rutistaisin Tiina eliisaa niin isolla halauksella kuin kädet antaisivat myöten. On suuri siunaus ja rikkaus omistaa näin rakas ystävä <3 Kertakaikkiaan mitä herkkuja punnitse&säästä pussi sisälsi. Lakut jemmaan vielä juhlapäivään.





Ota Tiina koppi, täältä tulee lentohalaus lämpimien kiitosten kera <3 Olet antanut ystävänä paljon <3 monenlaisia hyviä ajatuksia ja iloja :) Me näemme vielä joskus!!!

Ihanaa torstai-iltaa kaikille!!! 









tiistai 11. helmikuuta 2014

Pirtsakka oranssi

En ole ennen välittänyt oranssista väristä kunnes ostin treenivaatteita oranssina. Juku miten se onkin pirtsakka  väri noissa vaatteissa. Muutoin en varmaan osaisi kyseistä väriä käyttää paitsi ruuassa :) Tämä viikko meneekin sitten ilman ihanata zumbaa kun miehen iltavuoro sotkee treeninkiä. Se kyllä tympäsee mutta täytynee laittaa Peltoset vauhtiin aamuisin että tuloo liikuttua.



Treenipaita H&M alesta, pitkänmallinen toppi paidan alla Prisman alesta ja Zumbahousut maailmalta (jenkeistä)

Pari kuvaa meidän rinsessasta kun sai uuden hamosen.
 eBayn hame muutamalla eurolla kotiin tuotuna...


Pirteätä päivää jokaiselle!!!

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kummitytön synttäreillä&kotona

Minulla on suuri ilo ja kunnia olla 6 lapsen kummitäti. Vanhin kummilapsista onkin jo täysi-ikäinen ja nuorin täyttää kesällä kolme. Tänään juhlittiin ihanaa 10-vuotiasta kummityttöäni. Hän on erittäin lahjakas koululainen ja taitaa olla kymppejä kokeista saadut numerotkin. Unohdin kysyä päivänsankarilta lupaa julkaista hänestä kuvia niin laittelen otoksia heidän ihanasta kodista. Heidän kodistaan löytyy paljon talonpoikaishuonekaluja mutta toki uuttakin. Täällä kodissa saa lapset leikkiä vapaasti kun tilaa on paljon.


Herkkupöytä


Mielettömän hyvää salaattia


pikkutyttöjen huoneesta



pojat lempipuuhissa


kummitytön omasta huoneesta ja tässä yksi harrastuskin näkyy.


tämäkin kuva kummitytön huoneesta. Täällä tykätään hurjasti pehmoeläimistä.


Ihanat maatuskat


edelleen kummitytön huoneesta. Ihana vanha kaappi.


vanha taittopöytä ja päällä piianpeili


olkkarista


ihana vanha rahi


tv-taso kätkee sisälleen pelit, dvd:eet ja laitteet


sängynpääty tehty vanhasta ovesta


Helmiina leikkimässä keittiöllä.
Paljon jäi vielä kuvaamatta noita ihania huonekaluja ym.

Täällä on ollut hulina viikonloppu. Nyt vaan oleilen tekemättä mitään vaikkakin joka paikka on kaaoksen vallassa mutta emme anna sen häiritä. 

Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille!!!