torstai 28. marraskuuta 2013

Viikonloppuja

Nytkö ne kiireet pukkaa päälle kun viikonloppuna alkaa joulukuu?? En anna kiireen tulla tähän taloon vaan tehdään joulua rauhassa ja olenkin saanut likimain kaiken valmiiksi leipomista ja siivousta lukuunottamatta :)
Tänään on vuorossa postimerkkien haku että saadaa kortit postiin. Osa askarreltiin itse ja osan ostin.


Koti on puettu punaiseen koristeiden, tonttujen ja tekstiilien myötä.







'

Ihanaa ensimmäistä adventtia <3


Icebugit

Tänä aamuna tuttuun tapaan lähdin viemään lapsia linkille mutta mitenkäs kävikään... autossa oli niin huonot renkaat etten päässyt jäistä mäkeä ylös. No sehän sai isäntään vipinää kun lapset myöhästyivät koulusta ja meikäläinen liukasteloo auton kanssa. Hetimiten käytiin ostaa uudet renkaat autoon ja nyt pääsee mäetkin ylös :)
Täällä syrjässä ei teitä hiekoitella jollei itse tartu lapion varteen ja ryhdy hommiin :D Viime talvena loppui myös kengillä liukastelut kun hommasin kunnot kengät nastoilla= ICEBUGIT. Nää pitää pystyssä vaikka olis miten jäistä. Juoksulenkit näissä kengissä sujuu leikiten niin jos saa itsensä liikkeelle :D



keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Tuuria oli

Aamusella lapset hoitoon ja auton nokka kohti Tuuria. Kerrankin oli todella vähän porukkaa ja autokin saatiin melkein pääovien eteen parkkiin. Ihan mielettömän iso se joulumaa  mutta eikös se olekkin suomen suurin. Pää on vieläkin ihan pyörryksissä siitä tavaran määrästä ja suklaasta. Paljon kauniita joulujuttuja löytyi ja lahjatkin melkolailla saatiin ostettua. Kyllä siellä oli joitakin tosi hyviä tarjouksia mm. itsellenikin löytyi vilalta ihana pitsitoppi ja paita.




Mahtava yksisarvisten maailma
Näitä hyllyriviä oli pilvin pimein
Lapsille tekemistä



Pukki&Petteri



 Mukava toisenlainen päivä oli meillä :)

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Väkerryksiä

Innostuin viikonloppuna kokeilemaan mitenkä noita tähtösiä tehdään. Niitähän oli mukava väännellä ja yllättävän helppoja tehdä. Ei muuta ku vanha oksa kattoon roikkumaan ja tähdet oksaan kiinni. Laittelin pikkupalloja ja valot seuraksi. Luonnossa ainakin on kivan näköinen ja antaa tunnelmaa jouluksi.





Niin se on adventtiviikko alkanut. Suunnitelmissa olisi käydä lasten adventtihartaudessa. Koululaiset menevätkin koulun kautta. Joulukuu on jo niin lähellä <3 Arvaatkaa vaan lasketaankö täällä montako yötä on että saa avata ensimmäisen luukun.

Mekkoja

Voi että miten ihania mekkoja tytöille onkaan tarjolla. Tämän aamun hiljaisina tunteina kun lapset vielä nukkuivat löysin muutamia ihanuuksia Lindexin ja eBayn valikoimasta.
Suuri juhlamme lähestyy ja koulussa sekä kerhossa on omat joulujuhlat. Pojat sanovat heti omat vastalauseensa kun juhlavaatteet pitää pukea. Paljon mukavempi olis olla t-paidassa, collareissa ja hupparissa. Helmiina tykkää olla prinsessa sen juhlahetken :)








Nämä ihanat mekot löytyy Lindeksiltä.







 Nämä mekot eBaysta. Itse pääsääntöisesti ostan kotimaasta sillä sitä kautta pysyy työpaikat ihmisillä :) Kieltämättä halvemmat hinnat pistävät miettimään. Onneksi näitä saa ihastella ilmaiseksi :D

Rentouttavaa sunnuntaita!!

lauantai 23. marraskuuta 2013

palloset

Tänään vihdoinkin sain postista uudet pallot valoihin. Nyt vähän harmittaa etten ottanut enempää noita punaisia. Ehkä joutunee laittamaan uuden tilauksen ;D Raksu oli kyllä sitä mieltä että pitäis tilata ulkomailta kun hän on ihan höynähtänyt Ebayhin. Sieltä pitäis ostaa kaikki nykyään. Miehet... ;D




Enkelit ja tontut sulassa sovussa ikkunan pokasessa jouluna :)
Ja niinhän siinä kävi ettei jaksanut lähteä jouluruuhkaan raketteja katsomaan. Tehtiin jokkaiselle omat pizzat ja nyt mahat täynnä haluaa vain laiskotella.

perjantai 22. marraskuuta 2013



Tonttumaista viikonloppua kaikille!

Monella paikkakunnalla onkin tulevana viikonloppuna joulukadunavajaiset. Täälläkin ne olisi huomenna. Ei vielä tiedetä mentäiskö vaiko ei.
Monenlaista hommaakin olis suunnitteilla ;) tulooko sitten mitään valmista vai meneekö löhöilyksi koko viikonloppu. Vällii on vaan hyvä pysähtyä ja olla tekemättä mitään.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Joulujuttuja

Joulukalenteritkin on hankittu. Itse en tykkää yhtään noista kummallisista suklaakalentereista mutta lapset saavat itse valita omansa. Mä en nää noissa mitään jouluakaan. Tuo yksi kalenteri on joka joulu ollut käytössä ja siihen saa pienen yllätyksen sujauttaa.
Näitä meillä on kolme ja meidän prinsessakin valitsi tämmöisen. Äiti ei ymmärrä mitenkä nää on joulukalentereita ja miksi näissä on luukkuja 25?


Tänään sain väännettyä ensimmäisen kranssin. Joka joulu tulee tehtyä muutama havukranssi. Tämän päivän kranssiin en ollut muistanut hommata kunnon koristeita. Menköön noilla sydämmillä ja voihan niitä jälkeenkin päin toki lisäillä.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Tonttuja

Huh, Einosta selvitty. Onneksi saatiin sähköt takasi yöllä :) 18 tuntia ilman sähköä oli ihan riittävästi. Kynttilöiden valossa tontut alkoivat hiippailemaan meidän kodissa. Osa vielä odottelee lootissa mutta eiköhän nekin tällä viikolla esiin tule.
Aika menee nyt niin sukkelaan ettei meinaa perässä pysyä. Ensi viikolla onkin jo ensimmäinen adventti ja joulukuu. Ollaan suunniteltu isännän kanssa josko sitä Tuurin joulua kävisi katsomassa ihan kahdestaan.
Hyvää viikkoa kaikille!!